keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Minä käsityön tekijänä

Itseoppinut, innokas ja kova kokeilemaan, siihen kiteytyy pitkän pohdinnan jälkeen minä käsityön tekijänä. Olen erittäin tuottelias vapaa-ajankäsityön tekijä. Teen paljon kaikkea, mutta harvoin toteutan töitäni suoraan ohjeiden mukaan. Käsityökasvatuksen perusopintojen myötä olen huomannut myös ohjeiden tärkeyden ja oppinut käyttämään ohjeita, sekä tekemään niitä myös itse. Kiinnostus käsitöihin minulla on ollut ihan pienestä asti, sekä halu kehittyä ja kokeilla uutta on edelleen kova. Olen mielestäni kekseliäs ja luova, mutta ammattiin tähtäävässä käsityönteossa tarvitaan myös teoriaa. Tarkoitukseni olisi valmistua käsityön aineenopettajaksi, ja odotan innokkaasti ja toiveikkaasti alkavia käsityökasvatuksen aineopintoja. Olen tämän kuluvan perusopinto-vuoden aikana oppinut paljon uutta ja tutustunut monenlaisiin uusiin tekniikkoihin. Odotan jo erittäin innolla sitä aikaa, kun oikeasti pääsen työskentelään käsityön opettajana. Tämän lisäksi toivon vielä alkavilta käsityön aineopinnoilta paljon syventävää tietoa käsityön opettamisesta ja sen laajasta kentästä.

Olen kiinnostunut myös käsityökasvatuksesta tutkimuksen saralla ja parhaillani toteutankin pro gradu -tutkielmaani käsityön merkityksen muutoksesta. Tutkin haastattelemalla käsityönopiskelijoita, käsityökasvatuksen yliopisto-opettajia ja noin kymmenen vuotta työelämässä olleita käsityönopettajia. Tutkimuksella haluan selvittää, minkälaiset tulevaisuuden näkymät käsityöllä oppiaineena on sen ammattilaisten mielestä. Itse koen käsityön erittäin tärkeänä oppiaineena, jolla voi parhaimmillaan olla eheyttävä vaikutus kaikkeen muuhun oppimiseen. Huoli on kuitenkin noussut käsityön tuntimäärien vähenemisen ja julkisen käsityön hyödyllisyys -keskustelun myötä. Toivonkin tutkimukseni myötä pystyväni ymmärtämään paremmin millaiseen kehityssuuntaa käsityötä oppiaineena on hyvä tulevaisuudessa viedä ja kehittää.

KOKEMUS

Lv. 2013–2014  Käsityökasvatuksen perusopintojen suorittaminen Turun yliopistossa
Syksy 2012       SO4 Syventävä aine- ja viikkoharjoittelu, Norssi, aineharjoittelun opetettava aine käsityö
Kevät 2012       AO2 Harjoittelu, Norssi, aineharjoittelun opetettava aine käsityö
Kevät 2010       Valinta Raumalle käsityön aineenopettajan koulutukseen (en ottanut paikkaa)
2008-2009       Iltapäiväkerhon käsityötuokioiden suunnittelu ja pitäminen

TAVOITTEET
  • suorittaa käsityökasvatuksen aineopinnot
  •  saada käsityön aineenopettajan pätevyys
  • työllistyä käsityön aineenopettajaksi peruskouluun tai aikuiskoulutukseen


KIINNOSTUKSET

Vaateompelu (erityisesti juhlapuvut), sisustusompelu, virkkaus, askartelu, vaatesuunnittelu

mun maisema

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti