keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Sisustustikkaat

Sisustustikkaiden materiaaliksi valitsin kuusilaudan. Yhdestä laudasta sai hyvin sahattua kolme pitkää kappaletta, joista kahdesta suorimmasta tuli pystypuut ja yhdestä pätkittiin poikkipuut tikkaisiin. Koska tikkaat tulivat ainoastaan koristekäyttöön, ei materiaalien kestävyyttä tarvinnut miettiä niiden valinnassa.

Sisustustikkaat valmistettiin halkaisemalla pyörösahalla lauta kolmeen osaan, joska jälkeen kappaleet oikohöylättiin haluttuun kokoon. Kappaleet hiottiin huolellisesti ja kaikkien kappaleiden kulmat pyöristettiin jyrsimellä. Osien kiinnityksessä käytettiin puutappiliitosta. Tällainen pelkästään puutapeilla ja liimalla kiinnitettä liitos sopi tikkaisiin hyvin, koska niiden ei tarvitse kestää paljon painoa.

Lopuksi tikkaat viimeisteltiin maalaamalla ne kahteen kertaan valkoisella puolihimmeällä kalustemaalilla. Pinnasta tuli kauniin matta!

Ja tikkaat paraatipaikallaan olohuoneessa. Kerrankin tuotos, jolla on oikeasti käyttöä. Minä pidän!

Soveltuvuus kouluun: näin kookkaana työnä sopii ehkä enemmän yläkoulun puolelle. Mutta tällaisen toteuttaminen oppilaiden kanssa esimerkiksi äitienpäivälahjaksi, olisi varmasti mieluinen yllättys monissa kodeissa. Puutappiliitos itsessään sopii hyvin harjoitteluun alakoulun puolelle pienemmissä töissä ja liitosten perusteita voidaan hyvin sen avulla käydä läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti